Yhdysvaltain republikaanien välivaalitappio uhkaa vetää presidentti Donlad Trumpin lähimmät luottomiehet mukaan presidentin epäsuosioon.
Sekä varapresidentti JD Vance, ulkoministeri Marco Rubio että puolustusministeri Pete Hegseth kärsivät nyt jonkinasteisesta mainehaitasta Trumpin tukijoina, mutta heillä on erilaiset mahdollisuudet selviytyä tilanteesta, arvioi Helsingin yliopiston professori Mikko Saikku.
Trump ei itse ollut vaaleissa ehdolla, mutta Saikun mukaan hänellä oli iso vaikutus tulokseen.
– Tämä oli selvästi äänestys Trumpin politiikan onnistumisesta, eli jos meinaa pärjätä, ei kannattane enää sitoutua Trumpiin.
Trump myönsi tappion ja jopa onnitteli demokraatteja.
Saikku yllättyi positiivisesti Trumpin reaktiosta.
– Tulos oli niin selvä, että sitä ei kukaan pysty haastamaan ilman, ettei enemmistö amerikkalaisista pöyristyisi. Trump on kuitenkin sen verran realisti, että hän hän tajuaa, ettei tässä auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen.
Trump ei myönnä, että sota olisi virhe
Trump myönsi myös sen, että sota Irania vastaan vaikutti häviöön. Sota nosti polttoaineiden hintoja ja inflaatio kiihtyi. Amerikkalaiset eivät pitäneet siitä, että elinkustannukset nousivat.
Sitä Trump ei kuitenkaan ole myöntänyt, että sota olisi virhe, vaikka Iranin puolustuskyky on yllättänyt Yhdysvallat.
– Jos minun pitäisi tehdä sama uudelleen, tekisin sen uudelleen, Trump sanoi päätöksestään aloittaa sota Uutismedia CNN:n mukaan.
Tästä kommentista Saikku ei yllättynyt.
– Trump ei koskaan tunnusta olleensa väärässä.
Trump luottaa Hegsethiin – ainakin vielä
Trump on antanut myös ymmärtää, että hän luottaa puolustusministeriinsä Pete Hegsethiin, joka on toiminut sodan kätilönä.
Trump teki päätöksen hyökätä Iraniin. Tästä huolimatta monet republikaanikansanedustajat pyrkivät siirtämään vastuun huonoista vaalituloksista Hegsethin niskoille ja väittävät, että hänellä oli keskeinen rooli Trumpin taivuttelussa hyökkäykseen ilman poistumisstrategiaa tai suunnitelmaa poliittisten seurausten hallintaan.
Useat republikaanit pysyvät edelleen Trumpin tukena, jolla on vielä kaksi vuotta jäljellä presidenttikaudestaan. Syntipukiksi on helpompaa valita Pete Hegseth.
Jotkut republikaanit uskovat, että on vain ajan kysymys, milloin Trump etsii syyllistä välivaalitappioille, ja pitävät Hegsethiä ilmeisenä kohteena, CNN kirjoittaa.
Saikku on samaa mieltä. Trump voi olla eri mieltä Hegsethistä jo huomenna.
– Hänen suhtautumisensa ministereihin ja avustajiin voi kääntyä hyvin nopeasti 180 astetta. Se tyypillisesti myös johtaa nopeisiin toimenpiteisiin.
Republikaanien rakoilu alkoi kuitenkin jo ennen välivaalien rökäletappiota.
Edustajainhuone äänestää Hegsethin kohtalosta
Republikaaniedustaja ja oikeusvaliokunnan jäsen Thomas Massie kertoi jo syyskuussa lehdistötiedotteessaan, että hän käynnistää äänestyksen Hegsethin asettamisesta virkasyytteeseen heti, kun kongressi palaa istuntotauoltaan välivaalien jälkeen.
Edustajainhuone voi äänestää jo ensi viikolla puolustusministerin viraltapanosta.
Massie on laatinut peräti kahdeksan syytekohtaa Hegsethiä vastaan.
Niihin kuuluvat muun muassa Iranin sodan aloittaminen ja jatkaminen ilman kongressin valtuutusta, sotatoimet epäiltyjä huumekauppiaita vastaan, mikä on Massien mukaan johtanut ainakin 221 ihmisen kuolemaan, sekä Venezuelan presidentin Nicolás Maduron ja hänen vaimonsa Cilia Floresin kidnappaaminen ilman perustuslaillista tai laillista valtuutusta.
JD Vance tekee pesäeroa Trumpiin
Varapresidentti JD Vance on jo ottanut etäisyyttä Trumpiin vaalitappion jälkeen, kertoo The New York Times.
Vance kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että monet republikaanien kannattajista käänsivät puolueelle selkänsä sodan ja inflaation vuoksi. Lisäksi he ovat tyytymättömiä siihen, että Yhdysvallat ei ole muuttanut suhdettaan Israeliin.
Vance oli näyttänyt postauksensa Trumpille etukäteen ennen julkaisua. Trump on kertonut, että Vancen ulostulo on hänelle ok. Trump on jopa sanonut toimittajille, että Vancen postaus on suurelta osin totta.
Silti se on myös osoitus siitä, että Vance kritisoi Trumpin päätöksiä ja tekee pesäeroa tämän linjauksiin, The New York Times kirjoittaa.
Lehden mukaan Vance on ”häviö-häviö-tilanteessa”, kun hän yrittää etäännyttää itseään Trumpista. Riskinä on, että presidentti suuttuu, jolloin Vance menettää tällä hetkellä tärkeimmän liittolaisensa. Toisaalta, jos Vance ei tee mitään, hän ei saa pisteitä niiltä, jotka vastustavat Trumpia.
Vancen liittolaiset ovat sanoneet, että varapresidentillä ei ole kiirettä tehdä päätöstä mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta, ja hän tekee sen todennäköisesti vasta ensi vuonna.
Vancen etu on sodan kritisointi
Saikun mielestä Vancen peli ei ole vielä pelattu. Hänen etunsa on se, että hän suhtautui Iranin sotaan ja Israelin vahvaan tukemiseen kriittisesti jo alun alkaen. Tämä sopii Yhdysvaltojen nykyiseen poliittiseen tunnelmaan.
Trump onkin jo heittänyt vaalitappion jälkeen ilmoille, että Yhdysvallat lopettaisi sotilaallisen tukensa Israelille.
Vancen voi kuitenkin olla vaikeaa päästä eroon Trumpin ”kruununprinssin” leimasta, Saikku sanoo.
– Häntä pidetään Magan kakkosmiehenä heti Trumpin jälkeen.
Rubio pystyy ehkä pakittamaan Maga-yhteydestä
Vance ja ulkoministeri Marco Rubio olivat molemmat aiemmin Trumpin kiivaita vastustajia ennen kuin kääntyivät hänen kannattajikseen.
Saikun mukaan he ovat taitavia poliitikkoja, joiden on mahdollista saavuttaa vielä keskivertoamerikkalaisten republikaanien kannattajien suosiota.
– Rubio on onnistunut jossain määrin ylläpitämään jonkin vanhaa profiiliaan järkipoliitikkona. Hänelle voi olla helpointa pakittaa Trumpin Maga-yhteydestä. Hän on selvästi pelimies ja rupeaa jollain tavalla ottamaan Trumpiin etäisyyttä ja miettimään omaa poliittista tulevaisuuttaan.
Pete Hegsethin voi kuitenkin olla vaikeaa saavuttaa enää laajaa suosiota, Saikku arvioi.
– Hän on äärimmäinen esimerkki Trumpin virkanimityksistä ja monessa suhteessa epäpätevä. Hänen retoriikkansa saattaa upota Magan ydinkannattajiiin, muttei amerikkalaisiin keskivertoäänestäjiin.
Source: Yle · Ulla Malminen
At a glance
- Topic
- Politics
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira