Eri puolilla Eurooppaa järjestetään viikonloppuna protesteja, joissa vaaditaan rakennushankkeiden jäädyttämistä. Mielenosoituksia pidetään myös Suomessa.

Microsoftin datakeskuksen työmaalle Amsterdamissa kokoontui yli sata aktivistia.

20:26

Poliisi on pidättänyt Microsoftin datakeskuksen rakennustyömaalle tunkeutuneita mielenosoittajia Amsterdamissa.

Yli sata datakeskusta vastustavaa aktivistia marssi työmaalle perjantaina. He murtautuivat aidoista sisään, ja osa kiipeili työkoneiden päälle ja otti yhteen poliisin kanssa.

Microsoftin edustajan mukaan yhtiössä ymmärretään, että datakeskus herättää voimakkaita tunteita ja että ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä. Sen sijaan laittomia tai turvallisuutta vaarantavia toimia ei hyväksytä, hän sanoo.

Datakeskuksia vastustavat ihmiset järjestävät viikonloppuna mielenosoituksia useissa Euroopan maissa. Suomessa mielenosoituksia on lauantaina ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Vastustajien mielestä datakeskukset muun muassa turmelevat ympäristöä ja aiheuttavat erilaisia sosiaalisia ongelmia. Protestoijat vaativat rakennushankkeiden jäädyttämistä, kunnes sääntelyä on kehitetty demokraattisesti.

Lähteet: AP, Reuters

Source: Yle · Jaakko Mannermaa

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira