Bulgarian uudeksi presidentiksi nousee maan virkaatekevä presidentti Iliana Jotova, kertovat uutistoimistot.

Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, Jotova oli saanut lähes 58 prosenttia äänistä. Hänen vastaehdokkaansa, länsimyönteisen ekonomistin ja entisen keskuspankin varajohtajan Andrei Gjurovin kannatus oli hieman alle 40 prosenttia.

Venäjä-myönteisistä kannanotoistaan tunnetusta Jotovasta tulee samalla Bulgarian ensimmäinen naispresidentti.

Keskeinen erottava tekijä vaalien alla oli juuri ehdokkaiden suhtautuminen Venäjään.

Jotova ja häntä tukeva pääministeri, maan entinen presidentti Rumen Radev, ovat molemmat vaatineet diplomaattista ratkaisua Ukrainan sotaan. Radevia on pidetty Venäjän kantoja myötäilevänä länsiskeptisenä ja arvokonservatiivisena populistina.

Jotova kertoi kampanjassaan kannattavansa vuoropuhelua Venäjän kanssa ja vastustavansa Ukrainan aseellista tukemista. Hän on kertonut tukevansa Bulgarian jäsenyyksiä EU:ssa ja Natossa, mutta on kuitenkin korostanut, että Ukrainassa on mahdollista päästä rauhanratkaisuun vain neuvotteluiden kautta.

Gjurov puolestaan edusti vahvasti länsi-, EU- ja Nato-myönteistä linjaa kritisoimalla Radevin hallituksen heikkoa ulkopolitiikkaa ja kyvyttömyyttä hillitä korkeille karanneita hintoja.

Jotova sai presidentinvaaleissa taakseen Radevin Edistyksellinen Bulgaria -puolueen tuen. Gjurovia puolestaan tuki länsi- ja uudistusmielinen oppositio parlamentti­ryhmineen.

62-vuotias Jotova on entinen toimittaja ja Euroopan parlamentin jäsen.

Hän siirtyi virkaatekeväksi presidentiksi tammikuussa, kun Radev erosi tehtävästä osallistuakseen parlamentti­vaaleihin. Jotova toimi aiemmin Radevin varapresidenttinä vuodesta 2016 lähtien.

Jotova kertoi toisen kierroksen jälkeen voittopuheessaan keskittyvänsä ”tuloihin, rauhaan ja edessä oleviin haasteisiin.”

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehti onnitella Jotovaa tuoreeltaan ja kertoi odottavansa yhteistyön jatkamista. Vastaehdokas Gjurov ilmoitti hyväksyvänsä vaalien tuloksen ja korosti Bulgarian yhtenäisyyden tärkeyttä.

Sunnuntaina järjestetyn toisen kierroksen äänestysaktiivisuus oli ennätyksellisen alhainen. Ehdokkaat jatkoivat toiselle kierrokselle, sillä kumpikaan heistä ei tullut suoraan valituksi viikkoa aiemmin käydyllä ensimmäisellä kierroksella.

Ensimmäisellä kierroksella äänioikeuttaan käytti vain 23 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Laimea äänestysinto näkyi myös toisen kierroksen 27 prosentin äänestys­aktiivisuudessa.

Vaaleja varjostivat lokakuun alussa Mustallamerellä Bulgarian edustalla tapahtuneet drooni-iskut kahteen kauppa-alukseen.

Vaikka presidentillä ei Bulgariassa ole juurikaan toimivaltaa, presidentinvaalien tulos on nähty jälleen askeleena lähemmäs Venäjää ja samalla jonkinlaisena osoituksena laajemmasta pettymyksestä länteen.

Source: Helsingin Sanomat · Hanna Freyborg HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira