”Tämä on fantastinen uutinen!”
Näin vastasi hakukoneyhtiö Googlen Suomen-hankkeiden luvituksesta vastannut Eduardo Albuquerque ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvokselle Leila Suvantolalle sähköpostilla maaliskuun lopulla 2025.
Lainsäädäntöneuvos oli kertonut, että ministeriö voi keskustella Googlen kanssa sovitussa tapaamisessa myös ympäristövaikutusten arvioinnista (yva).
Puolentoista tunnin keskustelulle varattiin kokoushuone nimeltä Maria ympäristöministeriön Kirkkokadun toimitiloista Helsingistä. Kutsuttuina oli ministeriön virkamiehistöä ja Googlen keskijohtoa.
Osallistujalistalla oli myös Googlen yva-hakemuksesta vastannut johtaja Helen Lane.
”Ottaen huomioon, että yva on meille iso elementti, olisi hienoa pitää korkean tason keskustelu tästä asiasta”, Albuquerque kuvasi tilannetta. Ministeriön kanssa käyty yva-keskustelu ei kuitenkaan estänyt yhtiötä toimimasta väärin.
Google hakkasi Muhoksella yli 300 hehtaaria metsää lain vaatiman ympäristövaikutusten arvioinnin ollessa yhä kesken. Tämä kävi ilmi puolitoista vuotta tapaamisen jälkeen, syksyllä 2026.
Luvattiinko yhtiölle Kirkkokadun tapaamisessa jotain?
– No ei, koska se ei ole ministeriön tehtävä, sanoo ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski.
Ympäristövaikutusten arvioinnissa toimivalta oli vielä viime vuonna alueellisilla ely-keskuksilla. Kuluvan vuoden alusta se siirrettiin uudelle Lupa- ja valvontavirastolle LVV:lle. Luvitus ei sinänsä edes kuulu ympäristöministeriölle.
Damskin mukaan yhtiön kanssa käytiin tapaamisissa läpi asioita, joita siltä isossa investointihankkeessa vaaditaan, ja ympäristövaikutusten arviointi oli yksi niistä.
Googlea kiinnosti myös se, miten ympäristöluvituksen uudistus vaikuttaisi yhtiön suunnitelmiin. Tapaamisen aikaan ministeriössä valmisteltiin LVV:n perustamista ja luvituksen keskittämistä sinne.
– He halusivat tietää, mihin ollaan menossa, Damski sanoo.
Voimmeko päätellä, että Googlelle olisi tapaamisen jälkeen pitänyt olla selvää, miten yva-prosessi Suomessa toimii?
– En tietysti osaa vastata Googlen puolesta, mutta uskoisin näin, Damski sanoo.
Google ei kommentoinut Ylelle sitä, minkälaista keskustelua ympäristövaikutusten arvioinnista ministeriössä käytiin. Yhtiön mukaan se esitteli tapaamisessa Suomen hankkeitaan.
Orpon mahtikäsky
Yle selvitti, miten Google pohjusti valtion suuntaan 13 miljardin euron investointiaan Suomeen. Teimme tietopyyntöjä, haastatteluita ja kävimme läpi avoimuusrekisteriä.
Investointi-ilmoitusta edelsi vuosien prosessi, josta Kirkkokadun yva-tapaaminen on vain yksi esimerkki.
Taustalla vaikutti pääministeri Petteri Orpo (kok.). Hän kertoi Googlen tiedotustilaisuudessa 9. syyskuuta, että valtionhallinto on tehnyt ”todella paljon töitä” yhtiön investoinnin saamiseksi Suomeen:
Google otti keväällä 2024 yhteyttä Orpoon, joka valjasti virkakoneiston varmistamaan, että yhtiön kaavailema suurinvestointi ei mene Suomelta sivu suun. Orpo soitti Petri Peltoselle, joka alkoi hoitaa asiaa.
Investointien hankkiminen Suomeen on työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Peltosen työtä. Hän johtaa hallituksen ns. investointinyrkkiä, joka koordinoi isojen hankkeiden edistämistä. Peltonen on aiemmin ollut hoitamassa esimerkiksi Yhdysvaltain suurta jäänmurtajatilausta Suomeen.
Peltosen mukaan Google ei kertonut hankkeensa koosta aluksi muuta kuin sen, että siitä tulisi merkittävästi suurempi kuin yhtiön Haminan-datakeskuksista. 13 miljardin euron luku selvisi vasta yhtiön julkistustilaisuudessa syyskuussa 2026.
Marraskuussa 2024 valtio myi yhtiölle 1 400 hehtaaria maata Muhokselta ja Kajaanista.
– Maa-alueen hankinnan mitoitus antoi ymmärtää, että ainakin täyteen mittaan rakennettuna kyse on varsin mittavasta hankkeesta, Peltonen sanoo.
Peltosella oli Googlen edustajien kanssa säännöllisiä kokouksia, ja hän raportoi investointihankkeen etenemisestä hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, jota Orpo johtaa. Virkamiehet välittivät yhtiölle valtiovallan toiveita etenkin sähköverkon suhteen.
– Se, että Google ymmärtää, että heidän investointinsa merkitys meidän sähköjärjestelmään tulee olemaan suuri, Peltonen kuvaa tavoitetta.
Kantaverkkoyhtiö Fingridiin Google oli ottanut yhteyttä jo pari vuotta aiemmin. Fingrid ohjasi yhtiön pohjoiseen, koska Etelä-Suomessa sähköverkko alkoi jo täyttyä.
– Kyse oli siitä, missä päin Suomea tällainen iso toimija pystyy liittymään verkkoon ja millä aikataululla, sanoo Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka.
Googlen väki kävi tapaamassa myös Sihvonen-Punkkaa muutamia kertoja. Teknisen tason keskusteluja kävivät Fingridin asiakaspäälliköt.
Googlen investointi on herättänyt kritiikkiä siitä, että se ei tuo Suomeen korkean arvonlisän työtä. Peltosen mukaan yhtiön kanssa on edelleen jatkettu keskusteluita laajemmasta yhteistyöstä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä.
Hän pitää myönteisenä sitä, että valtiolla on suora keskusteluyhteys maailman tärkeimpiin teknologiayhtiöihin. Se avaa mahdollisuuksia. Suomesta tulee osa yhtiöiden infraa, mutta Suomi haluaa olla muutakin.
– Uskon vahvasti valtion puolelta, että tästä tullaan kuulemaan vielä erittäin myönteisiä uutisia, Peltonen sanoo.
Peltonen tekeekin eron Googlen kaltaisten digijättien ja muiden isoja datakeskuksia Suomeen rakennuttavien yritysten välillä.
Peltosen mukaan valtaosa Suomeen datakeskuksia rakennuttavista firmoista on yrityksiä, jotka vuokraavat kapasiteettia muille yrityksille, ja tällaisen toiminnan päälle on vaikeampi rakentaa syvempää yhteistyötä. Googlen kaltaisen yrityksen kanssa se sen sijaan voi onnistua.
Saiko Google valtiolta erityiskohtelua, Petri Peltonen?
– Ei saanut. Tai jos jotain Google sai, niin mahdollisuuden keskustella virkakunnan kanssa. Tämä mahdollisuus on kaikilla yrityksillä, ulkomaisilla ja kotimaisilla, Peltonen vastaa.
Peltonen korostaa, että ainoa Googleen liittyvä poliittinen päätös oli valtioneuvoston myöntämä lupa myydä yhtiölle Metsähallituksen maita. Muita päätöksiä ei virkakunnan tai poliitikkojen työkalupakissa ollut.
Myös ympäristöministeriön Damski vakuuttaa, että pääministerin ohjeesta huolimatta Googlea kohdeltiin samaan tapaan kuin muitakin yrityksiä.
– Tasapuolisuuteen tietenkin pyritään.
Toimitusjohtajan tapaamisista huolimatta Google ei saanut erityiskohtelua myöskään verkkoliittymiä jakavalta Fingridiltä, sanoo Sihvonen-Punkka. Laki ei anna tällaiseen mahdollisuutta.
– Meillä on velvollisuus kohdella asiakkaita tasapuolisesti. Meillä on myös (kantaverkkoon) liittämisvelvollisuus, Sihvonen-Punkka sanoo.
Fingrid on osakeyhtiö, josta valtio omistaa enemmistön. Pääomistajan suunnalta ei tullut Sihvonen-Punkan mukaan kehotusta edistää Googlen hanketta enempää kuin muidenkaan asiakkaiden projekteja. Pääministeri Orpon mahtikäsky ei kantautunut toimitusjohtajan korviin.
Eniten yhteyksissä pääministeriin ja avustajaan
Ylen ministeriöiltä saamien asiakirjojen perusteella Google onkin hyödyntänyt ahkerasti sille suotua mahdollisuutta tavata Suomen poliittista johtoa ja virkahenkilöitä.
Keväällä 2024 Suomi oli hankalassa raossa. Hintojen nousu söi kulutusta ja korkojen nousu investointeja. Valtiovarainministeriö ennusti koko vuodelle nollakasvua. Julkinen talous oli kuralla.
Tässä tunnelmassa pääministeriin otti yhteyttä Google, joka oli pyörittänyt maassa isoa datakeskusta jo vuosia. Yhtiöllä oli taskussaan mahdollinen miljardiluokan investointihanke. Ei ole yllättävää, että hallitus tarttui tilaisuuteen.
Lobbausta seuraavan avoimuusrekisterin mukaan Google on ollut eniten yhteydessä pääministeri Orpoon, hänen talouspoliittiseen erityisavustajaansa Mikko Martikkalaan ja TEM:n alivaltiosihteeri Petri Peltoseen.
Hallituksesta Google on lähestynyt myös mm. aiempaa ympäristöministeriä Kai Mykkästä (kok.) ja hänen seuraajaansa Sari Multalaa, opetusministeri Anders Adlercreutzia (r.), työministeri Matias Marttista (kok.), elinkeinoministeri Sakari Puistoa (ps.) ja puolustusministeri Antti Häkkästä (kok.).
Myös valtiovarainministerin erityisavustaja Jussi Lindgren ja työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö Riku Huttunen ovat olleet ahkeran yhteydenpidon kohteina.
Esimerkiksi 18.3.2025 Googlen yhteiskuntasuhteista Suomessa vastaava Heidi Jern ehdotti Lindgrenille tapaamista:
”Datakeskusinvestoinneista on ollut viime aikoina paljon puhetta julkisuudessa. Liikkeellä on valitettavasti ollut myös puolitotuuksia ja suoranaisesti väärää tietoa. Tapaisin mielelläni sinua ja kertoisin Googlen investointisuunnitelmien etenemisestä Kajaanin ja Muhoksen osalta, sekä Haminan datakeskuksemme taloudellisista ja muista vaikutuksista.”
Lindgrenin pomo, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), oli pari viikkoa aiemmin ilmoittanut, että datakeskusten sähköveroa korotetaan. Ilmoituksen jälkeen Google tiedotti julkisuuteen, että Muhoksen ja Kajaanin iso investointi on sähköveron vuoksi jäissä.
Olemme avanneet laajemmin veromuutoksen laukaisemaa lobbausta tässä artikkelissa:
Keväällä 2025 Googlen väki tapasi aktiivisesti johtavia virkamiehiä ja ministereiden avustajistoa. Toukokuussa yhtiön datakeskusjohtaja Otto Kreiter ja pilvipalveluiden johtaja Benoit Tabaka matkustivat Suomeen tapaamaan pääministeri Orpoa.
Vuotta myöhemmin, toukokuussa 2026, Orpo vaikuttaisi asiakirjojen perusteella tavanneen Googlen datakeskusmarkkinoiden kehityksestä vastaavan johtajan Diane Hodnettin. Tuolloin yhtiön hakkuut Muhoksella olivat jo täydessä vauhdissa.
Kuva Orpon kanssakäymisestä Googlen kanssa on kuitenkin vajavainen, sillä valtioneuvoston kanslia vastasi kieltävästi Ylen asiaa koskevaan tietopyyntöön. Kanslian tulkinnan mukaan asiakirjoja ei tarvitse luovuttaa, sillä investointihankkeen edistäminen ei kuulu pääministerin toimivaltaan.
Näin siitä huolimatta, että pääministeri on julkisesti kertonut johtamansa valtioneuvoston kanslian tehneen paljon töitä Googlen datakeskusten eteen. Orpo ei vastannut Ylen Googlea koskevaan haastattelupyyntöön.
Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että Googlella on ollut parempi pääsy pääministerin kuin valtiovarainministerin pakeille. Riikka Purran sihteeri vastasi Heidi Jernin tapaamispyyntöön keväällä 2026, että ”tapaamista ei saada soviteltua ministerin haastaviin aikatauluihin”, ja ohjasi Googlen delegaation erityisavustaja Lindgrenin puheille.
Perussuomalaiset ovat keväästä 2025 saakka suhtautuneet datakeskuksiin skeptisemmin kuin hallituskumppaninsa kokoomus. Perussuomalaiset pitivät esimerkiksi jo syksyllä 2025 tarpeettomana kokoomuksen ajamaa uutta datakeskustukea, joka sittemmin haudattiin seuraavan syksyn budjettiriihessä, vaikka asiasta oli jo periaatteessa poliittisesti sovittu.
Tuuli kääntyy
Samalla kun Google edisti hankettaan virkakoneiston ja poliitikkojen myötävaikutuksella, yleinen ilmapiiri alkoi kääntyä datakeskusten suhteen varauksellisemmaksi. Yritykset ilmoittivat kymmenistä uusista datakeskushankkeista, ja huoli sähkön riittävyydestä ja hinnasta alkoi nousta puheenaiheeksi.
Kesän aikana Fingrid solmi datakeskusten liittymissopimuksia miltei Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin tehon verran. Yhtiö ehdotti, että valtion pitäisi puuttua peliin.
Hallitus päätti Multalan johdolla valmistella lain, joka asettaisi hankkeet tärkeysjärjestykseen. Verkkoon liittymisen etusijamenettely asettaa kotitaloudet ja perinteisen teollisuuden datakeskusten edelle kantaverkkoyhtiö Fingridin solmiessa liittymissopimuksia.
Lakia alettiin valmistella samaan aikaan, kun virkakunta keskusteli Googlen kanssa sen miljardi-investoinnista.
Saiko Google tietoa lakihankkeesta ennen muita, alivaltiosihteeri Petri Peltonen?
– Emme ainakaan mitenkään ennakollisesti kertoneet tästä Googlelle, Peltonen vastaa.
Hänen mukaansa etusijamenettelyn ajoitus ei liity Googlen investointiin vaan datakeskusten vyöryyn ja siihen, että lakiesityksellä alkoi olla jo kiire, jotta eduskunta ehtisi käsitellä asian ennen kevään eduskuntavaaleja.
Laki on tarkoitus saada voimaan vuoden 2027 alussa. Sitä ei sovelleta taannehtivasti, eli datakeskukset, jotka ehtivät solmia liittymissopimuksensa ennen uutta lakia, välttävät lain tuoman viivästyksen ja epävarmuuden.
Google ei ole vielä solminut liittymissopimuksia uusiin datakeskuksiinsa Muhoksella, Vaalassa ja Kajaanissa, Fingrid vahvistaa. Sopimuksen ennakkoehdot eivät täyty.
– Täytyy olla lainvoimainen rakennuslupa ja tällaista ei vielä näissä hankkeissa ole, Fingridin toimitusjohtaja Sihvonen-Punkka sanoo.
Toistaiseksi on epäselvää, ehtiikö Google saada sopimuksensa kuntoon ajoissa. Jos ei ehdi, se joutuu samaan jonoon muiden datakeskushankkeiden kanssa.
– Oliko tässä nyt joku Googlen mentävä aukko, niin en tunnista tuota, Peltonen sanoo.
Lakiesityksen luonnos on tosin siinä mielessä Googlen kannalta suotuisa, että se antaa etusijan hankkeille, joiden alueella sähköverkossa on vapaata kapasiteettia. Jos samoille seuduille ei ilmesty kilpailevia hankkeita, yhtiö voi välttää merkittävät viivästykset.
– Tämä on ainakin minun arvioni, että tällaisia vaikutuksia ei pitäisi tulla, Sihvonen-Punkka sanoo.
”Yritän olla ajattelematta sitä”
Googlen mittavan lobbauskampanjan tulokset vaikuttavat kokonaisuudessaan suhteellisen laihoilta. Investointien jäädyttämisellä uhkaaminen ei saanut hallitusta perääntymään sähköveroluokan korotuksesta. Uusi etusijamenettely saattaa periaatteessa viivästyttää mittavaa investointihanketta.
Kaiken kukkuraksi hankkeen ympäristö- ja rakennusluvitus meni pieleen tavalla, joka sai viranomaisen keskeyttämään työt Muhoksella ja Kajaanissa ja poliisin käynnistämään rikostutkinnan epäillystä ympäristön turmelemisesta.
Hanketta edistänyt alivaltiosihteeri Petri Peltonen sanoo olevansa hämmentynyt tilanteesta.
– Omalta osaltani tietysti teen kaikkeni, että Google itse kantaa vastuunsa, Peltonen sanoo.
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Damski sanoo, että tilannetta seurataan ministeriössä tarkasti. Syntynyt sotku rikosepäilyineen testaa myös uutta lupa- ja valvontavirastoa.
– Yritän olla sitä nyt tässä virkamiehenä kuitenkaan erityisesti ajattelematta, Damski sanoo.
Google on huomannut tarvitsevansa Suomessa lisää muskeleita lobbaamiseen.
Se ryhtyi hiljattain hakemaan palvelukseensa Helsinkiin uutta yhteiskuntasuhdepäällikköä ”muokkaamaan poliittisia linjauksia”. Tehtäviin kuuluu hakuilmoituksen mukaan myös Googlen ja hallinnon välisten suhteiden ongelmien ratkomista.
Henkilölle on luvassa runsaan 8 000 euron kuukausipalkka ja mahdollisuus 15 prosentin bonuksiin sekä osakeoptioihin ja työsuhde-etuihin.
Source: Yle · Petri Raivio
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira