Demokraattien murskavoitto välivaaleissa heijastuu Eurooppaan monin tavoin, kirjoittavat Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo ja EU-kirjeenvaihtaja Elli Hiilamo.

Saksan ulkoministeri Johann Wadephul kommentoi Yhdysvaltojen välivaalien vaikutusta Ukraina-tukeen keskiviikkona.

18:49

BERLIINI / BRYSSEL

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei Yhdysvaltojen välivaaleilla ole sen suuremmin vaikutusta Eurooppaan. Presidenttinä kuitenkin jatkaa edelleen Donald Trump.

Demokraattien murskavoitto kuitenkin heijastuu myös Eurooppaan.

Kokosimme tähän juttuun välivaalien tuloksen neljä keskeisintä vaikutusta Euroopalle.

1. Epävarmuus jatkuu

Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteet ovat kokeneet valtavan kolauksen Trumpin kauden aikana. Ei ole näköpiirissä, että välit äkkiseltään paranisivat, vaikka demokraatit saivat murskavoiton välivaaleissa.

Päinvastoin. Euroopan kannalta edessä voi olla vain entistä myrskyisemmät ajat.

Kun politiikan tekeminen käy Trumpille hankalammaksi kotirintamalla, hän saattaa haluta näyttää valtaansa sitäkin ärhäkämmin ulkopolitiikassa. Trumpilla on jatkossakin huomattavaa valtaa ulkopolitiikassa.

Myöskään kauppasodan uhka ei ole väistynyt. Trumpilla on niin ikään kauppapolitiikassa liikkumavaraa, vaalituloksesta huolimatta.

Trumpin kautta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Yksi Euroopan kannalta olennainen kysymys on, pyrkiikö hän ottamaan viimeisetkin hyödyt irti läheisestä suhteestaan Venäjään.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ottaa vastaan Valkoisen talon ovella Unkarin pääministerin Viktor Orbánin 7. 11.2025.
Trump tuki Unkarin entisen pääministerin Viktor Orbánin uudelleenvalintaa, mutta tämä kärsi kevään vaaleissa rökäletappion. Kuva vuodelta 2025. Kuva: Andrew Leyden / AOP

2. Euroopan oikeistopopulistit pettyivät

Trumpin republikaanien tappio on ikävä tulos eurooppalaiselle kansallismieliselle laitaoikeistolle. Häviö horjuttaa mielikuvaa Trumpin poliittisen mallin voittamattomuudesta.

Trump on ollut esimerkiksi Saksan AfD:lle, Ranskan Kansalliselle liittoumalle ja Espanjan Voxille paitsi ideologinen esikuva myös osoitus siitä, että maahanmuuttovastaisella, kansallismielisellä ja perinteistä poliittista eliittiä parjaavalla politiikalla on kannatusta.

Trumpin vaalitappio tarjoaa nyt kilpailijoille uuden argumentin: radikaali oikeisto ei kasvatakaan kannatustaan loputtomasti.

Seuraavaksi laitaoikeiston suosiota mitataan Espanjassa. Siellä sosialistipääministeri Pedro Sánchez hyödynsi heti keskiviikkoaamuna Trumpin tappiota.

Sanchezin someviestin mukaan yhdysvaltalaiset äänestivät kansan köyhdyttämistä, vihaa ja eliittien etuoikeuksia vastaan ja ilmastotoimien puolesta.

Useita ihmisiä seisoo tiiviisti yhdessä sisätilassa; etualalla nainen näyttää peukaloita, taustalla näkyy Ranskan lippuja.
Ranskan presidentinvaaligallupien suosikin Marine Le Penin kilpailijat ovat jo pyrkineet nostamaan esiin hänen suhteitaan Trumpiin ja Putiniin. Trumpin vaalitappio voi hankaloittaa Le Penin asemaa vaalikamppailussa. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

3. Välivaalien tulos voi muuttaa vaaliasetelmia

Euroopan suurissa maissa pidetään vaaleja ensin Espanjassa marraskuun lopussa ja sitten keväällä Ranskassa ja Saksan eri osavaltioissa.

Demokraattien arvioidaan voittaneen vaalit Atlantin länsirannalla ennen kaikkea siksi, että amerikkalaiset ovat kyllästyneet kallistuneisiin elinkustannuksiin.

Inflaatio eli kuluttajahintojen nousu on kiihtynyt jo euroalueellakin neljään prosenttiin. Todennäköisesti elinkustannukset ja ihmisten toimeentulo nousevat isoksi vaaliteemaksi myös vanhalla mantereella.

Trumpin tappio osoittaa, että maahanmuuton ja identiteettipolitiikan rinnalla äänestäjien arjen taloushuolet voivat ratkaista vaaleja.

Yhdysvaltojen vaalitulos voi myös vahvistaa niiden eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten argumentteja, jotka haluavat puolueidensa ottavan etäisyyttä Trumpiin ja laitaoikeistoon sen sijaan, että ne jäljittelevät oikeistopopulistista retoriikkaa. Tämä keskustelu on todennäköisesti edessä esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa.

Alice Weidel eisoo puhujanpöntön takana, taustalla sininen seinä ja AfD-puolueen logo, edessään mikrofoni ja vesilasi.
Saksan AfD:n puheenjohtaja Alice Weidel on joutunut pettymään viime aikojen mielipidemittauksiin. Puolueen kannatus on hitusen heikentynyt, kun sähköpostivuodot ovat paljastaneet radikaalioikeistolaisia virtauksia puolueen sisällä. Kuva: Andreas Gora/ AOP

4. Ukrainalle mahdollisesti lisää tukijoita

Ukrainan tukijat voivat saada lisää poliittista tukea, kun demokraatit saavat haltuunsa kongressin. Demokraattien kongressienemmistö voi vahvistaa Ukrainan asemaa neljästä syystä.

Ensinnäkin kongressi päättää Yhdysvaltojen budjetista eli julkisten varojen käytöstä.

Toiseksi demokraatit ovat pääsääntöisesti kannattaneet Ukrainan tukemista. Trumpin hallinto joutuu perustelemaan Ukraina-linjaansa tarkemmin.

Kolmanneksi uusi enemmistö pystyy valvomaan Trumpin Ukraina-politiikkaa, joka on viime aikoina kääntynyt Venäjälle suotuisaksi.

Kongressin valiokunnat voivat järjestää kuulemisia, vaatia hallinnolta asiakirjoja ja selvityksiä sekä tutkia esimerkiksi Ukrainan aseavun viivästymistä. Kongressi voi myös vaikuttaa aseavun rahoitukseen.

Neljänneksi Euroopan maat voivat nyt saada liittolaisia Washingtonista. Esimerkiksi vahvat Ukrainan tukijat Saksa, Puola tai Suomi voivat pyrkiä vaikuttamaan Ukrainan tukemiseen myös kongressin kautta.

Source: Yle · Anna Karismo, Elli Hiilamo

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira