Intian pääministeri Narendra Modi antoi lokakuun lopussa ymmärtää, että hän jatkaa politiikassa kuolemaansa saakka.
Modi sanoi kotiosavaltiossaan Gujaratissa pitämässään puheessa, että hän omistautuu kansan palvelemiselle viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Modi ilmaisi, että haluaa gujaratilaisten kutsuvan häntä nimellä Narendra Bhai eli Narendra-veli.
Bhai-sanaa käytetään Intiassa osoittamaan kunnioitusta esimerkiksi ystäviä ja vanhempia miehiä kohtaan. Ilmeisesti Modi halusi murtaa jäykän hierarkian korkea-arvoisen poliitikon ja kansalaisten välillä.
Yli 12 vuotta Intiaa johtaneella Modilla on siis kiikarissa neljäs pääministerikausi. Maan seuraavat parlamenttivaalit on vuonna 2029.
Ikämiesten kerho
Modi on nyt 76-vuotias. Hän näyttää sementoineen paikkansa niiden ikääntyneiden maailmanjohtajien joukkoon, jotka eivät millään tahdo luopua vallasta.
Tähän autoritaaristen ikämiesten kerhoon kuuluvat muun muassa Kiinan Xi Jinping, 73, Venäjän Vladimir Putin, 74, Israelin Benjamin Netanjahu, 77, ja Yhdysvaltain Donald Trump, 80.
Modin ilmoitus on kiinnostava, koska lähes 1,5 miljardin asukkaan Intia on maailman suurin demokratia ja koska maan politiikassa on kiehunut viime kuukausina.
Modin hindunationalistinen Intian kansanpuolue BJP on vuosia kahminut vaalivoittoja liittovaltion ja osavaltioiden tasolla. Ja näyttää siltä, että voittokulku jatkuu. Jos Modin terveys kestää, hän luotsannee Intiaa vielä pitkään.
Se ei kaikkia miellytä. Opposition ja kansalaisyhteiskunnan kritiikki hallitusta kohtaan on kasvanut.
Arvostelijoiden mukaan Modin Intiasta on tullut autoritaarinen kaverikapitalismin maa, jossa suurliikemiehet, kuten pääministerin liittolaisena pidetty gujaratilainen miljardööri Gautam Adani, kahmivat firmoilleen rahakkaita valtion sopimuksia.
Toukokuussa Intiaan perustettiin Modin hallitusta vastustava, nuorten johtama niin sanottu torakkaliike. Se on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota.
Satiirisena Torakoiden kansanpuolueena (CJP) esiintyvä liike sai alkunsa, kun Intian korkeimman oikeuden tuomari vertasi nuoria työttömiä aktivisteja torakoihin.
Liike on järjestänyt viime vuosien laajimpia hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Kesällä Intian opetusministeri joutui eroamaan protestien takia. Taustalla oli epäily, että yliopiston lääketieteen pääsykokeen kysymyksiä oli vuotanut.
Torakkaliike on onnistunut heikentämään Modia
Modi vaikutti vuosikausia poliittisesti koskemattomalta. Nyt torakkaliike on muuttanut asetelman. Protesteissa nuoret ovat pilkanneet häntä avoimesti.
Monien kommentaattorien mukaan Modin asema on heikentynyt, eikä hän enää näytä haavoittumattomalta.
BJP on syyttänyt torakkaliikettä siitä, että sen tavoitteena on ”hallinnon vaihto”. Sitä torakkaliikkeen johtajat eivät ole myöntäneet.
Torakkaliike on esimerkiksi vaatinut, että Intian opetusjärjestelmä pitää uudistaa ja että julkisten menojen avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta täytyy lisätä.
Syksyllä liike alkoi vaatia Intian vaalikomission johtajan eroa.
Miljoona nimeä, eläviä vai kuolleita?
Vaalikomissio oli määrännyt, että Intian äänestäjärekisteristä on poistettava miljoonia nimiä. Komission mukaan poistetut olivat vainajia sekä moneen kertaan kirjattuja nimiä.
Torakkaliike ja Intian poliittinen oppositio taas epäilevät, että nimien poistamisen tarkoituksena oli tukea BJP:n pysymistä vallassa.
Kesän protestit ilmeisesti säikäyttivät hallituksen.
Syksyllä turvallisuusjoukot estivät mielenosoittajien pääsyn Delhin keskustassa sijaitsevalle Jantar Mantarin protestialueelle ja ottivat kiinni torakkaliikkeen johtajia. Heidät vapautettiin myöhemmin.
Modin vihjaus, että hän jatkaa politiikassa kuolemaansa saakka, on kylmä suihku torakkaliikkeelle ja oppositiolle.
Osassa Intian osavaltioista järjestetään ensi vuonna tärkeitä aluevaaleja, ja silloin Modin ja torakkaliikkeen suosio ovat puntarissa.
Alkuvuoden merkittävimmät vaalit käydään Intian väkirikkaimmassa osavaltiossa Uttar Pradeshissa, jossa on arviolta 240 miljoonaa asukasta. Suuri osa heistä on alle kolmekymppisiä.
Siellä vallassa on Modin BJP, ja osavaltion pääministerinä toimii kovaotteinen hindumunkki Yogi Adityanath. Häntä pidetään Modin seuraajaehdokkaana, kun aika koittaa.
Uttar Pradesh alkaa aivan Delhin rajalta. On helppo kuvitella, että torakkaliike aktivoituu mielenosoituksiin UP:n vaalien aikaan.
Jos oppositio voittaa UP:n vaalit, se olisi katastrofi Modin puolueelle ja kannustaisi torakkaliikettä ja muuta keskushallituksen vastaista liikehdintää.
Toisaalta jos BJP säilyttää osavaltion hallussaan, se kyseenalaistaa torakkaliikkeen väitteen, että sillä on taustallaan nuorten äänestäjien laaja tuki.
Source: Yle · Mikko Leppänen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira