Venäjän ja Ukrainan sodan kiihtyminen ja pitkittyminen on johtanut sodan laajenemiseen myös Eurooppaan.

Tähän liittyy tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa. Stubb puhui pelotteen rakentamisesta ja eskalaation hallinnasta.

Suomi on Stubbin johdolla ottanut hyvin aktiivisen roolin Euroopan turvallisuuspolitiikassa ja Ukrainan tukemisessa.

Se poikkeaa Suomen aiemmista toimintatavoista.

Puheellaan presidentti perusteli toimintaansa vertaamalla nykyhetkeä historian vastaaviin tilanteisiin.

– Suomen historiassa on useita esimerkkejä siitä, kuinka käy etulinjan maalle, kun turvallisuusjärjestys Euroopassa pettää, Stubb sanoo puheessaan.

Stubb puhui 2.11.26 maanpuolustuskurssin avajaisissa pelotteesta ja eskalaation hallinnasta.

Edelliset sodat, joihin Suomi on joutunut, olivat isompiin mullistuksiin kuten Napoleonin sotiin, Krimin sotaan tai maailmansotiin liittyviä konflikteja, vaikka niitä on Suomessa tulkittu Stubbin mukaan lähinnä Suomen historian kautta.

”Historian käännekohdissa” Suomi on pyrkinyt asettumaan konfliktien ulkopuolelle, mutta yleensä päätynyt silti mukaan, Stubb muistuttaa.

Presidentti on vakuuttunut, että nyt kannattaa toimia toisin. Suomella on Stubbin mukaan mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan Naton jäsenenä Euroopan kehitykseen, ja se on käytettävä.

– Pelotteen vahvistaminen on aina etulinjan maan prioriteetti. Passiivisuus ei siinä ole avuksi, Stubb sanoo.

Naton jäsenenä Suomi ei edes voisi jättäytyä mahdollisen konfliktin ulkopuolelle, vaan olisi mukana joka tapauksessa.

Siksi ainoa tapa vaikuttaa kohtaloon on yrittää estää sota.

Stubb kutsui Venäjän tekoja Euroopassa sotaisiksi

Aihevalinta osuu Venäjän hyökkäyssodan kannalta kriittiseen hetkeen. Yhdysvallat ei näytä olevan selvästi Ukrainan puolella, Eurooppa tukee Ukrainaa, ja Venäjä yrittää saada Eurooppaa lopettamaan Ukrainan auttamisen.

Venäjä on laajentanut sotaa Eurooppaan epäselvän hybridisodan muodossa. Sitä on kutsuttu harmaaksi alueeksi, kiusanteoksi ja sodan kynnyksen alapuolella oleviksi toimiksi. Tilanteeksi, joka ei ole sota, mutta ei rauhakaan.

Naton mukaan ilmiön taustalla on Venäjän sabotaasikampanja Euroopassa. Venäjä ei ole myöntänyt tekoja.

Presidentti Stubb kutsui maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan Venäjän tekoja sotaisiksi. Tämä kuvaa aiempaa selkeämmin, että kyse ei ole mistä tahansa sekasorron aiheuttamisesta.

Venäjän teot lisäävät riskiä, että tilanne riistäytyy käsistä. Vahinko, väärinkäsitys tai Naton puolustuksen testaaminen voivat viedä Euroopan sotaan, vaikka se haluaa pysytellä siitä erossa.

Putin-puhelu oli Stubbin mukaan pelotetta

Naton Euroopan joukkojen komentaja piti muutama viikko sitten Varsovassa puheen, jossa hän sanoi Naton vastaavan, jos joku erehtyy hyökkäämään. Komentaja Alexus Grynkewichin puhe ei ollut tarkoitettu pelotteluksi vaan pelotteeksi, jolla yritetään estää sotaan joutuminen.

Stubb ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre puolestaan soittivat Venäjän presidentille Vladimir Putinille välittääkseen Ukrainan viestejä ja puhuakseen turvallisuudesta, koska molemmat ovat Venäjän naapurimaita.

Puhelu oli poikkeuksellinen, sillä Suomi ei ollut yli neljään vuoteen ottanut poliittisen tason yhteyttä Venäjään, eikä kukaan Euroopastakaan yli vuoteen.

Stubb perustelee puhelua myös pelotteella, sillä puhelussa ilmoitettiin toimintalinjasta. Ukrainan tukeminen ei lopu. Merenkulun vapautta kunnioitetaan, mutta varjolaivastoon suhtaudutaan jämäkästi. Tarkkoja tietoja puhelun sisällöstä ei ole julkistettu.

Puhelua voi pitää eskalaation hallintana. Kun puheyhteys on olemassa, mahdollisia väärinkäsityksiä voidaan purkaa, jos esimerkiksi drooneja harhautuu.

Tämänpäiväisellä puheellaan Stubb valmistaa suomalaisia siihen, että epävarma tilanne pitkittyy ja puolustukseen pannaan edelleen paljon resursseja.

Suomelle kelpaa tässä tilanteessa lisäturva, jota tuo strategisen epämääräinen ranskalainen ydinpelote.

Vaikka Suomi liittyi vasta jälkijoukoissa eurooppalaiseen keskusteluun Ranskan ydinpelotteesta, Suomen ja Ranskan keskustelut etenevät nyt reippaasti. Stubb sanoo Suomen suhtautuvan keskusteluihin vakavasti.

Viime viikkoina Stubb on tuonut monta kertaa esiin sen, että Yhdysvaltojen rooli on muuttunut, eivätkä Suomen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikat aina kohtaa. Putinillekin soitettiin, koska viesti haluttiin toimittaa ilman välikäsiä.

Puheessaan Stubb muistuttaa, että Euroopan on tukeuduttava omiin kykyihinsä, koska Yhdysvaltojen rooli kapenee. Stubbin puheen viesti on, että Suomi voi ja sen pitää vaikuttaa sekä Euroopan että omaan tulevaisuuteensa.

Source: Yle · Maria Stenroos

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira