Syyllisiä ei vielä tiedetä, mutta Euroopan maat ovat syyttäneet Venäjää hybridioperaatioista jo aikaisemmin, Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo kirjoittaa.
15:33Päivitetty 15:37
BERLIINI Kymmenet perättömät pommiuhkaukset ovat pakottaneet matkustajalentoja laskeutumaan ja häirinneet lentoliikennettä viime päivinä. Räjähteitä ei ole löydetty, mutta uhkaukset käynnistivät kalliit turvallisuusoperaatiot.
Ruokakauppojen kylmälaitteisiin tehtiin viime viikolla kyberhyökkäyksiä eri puolilla Eurooppaa, ja kaupat joutuivat heittämään pois valtavat määrät sulanutta ruokaa.
Ranskassa rikolliset iskivät kansallisen veripalvelun kolmeen kylmävarastoon alkuviikosta. Kylmälaitteiden lämpötila-asetuksia oli nostettu jopa 110 asteeseen.
Yhteistä tapauksille on, että suhteellisen pienillä teoilla pystyttiin aiheuttamaan suurta vahinkoa.
Kaaoksen ja häiriöiden aiheuttajaa ei ole vielä missään maassa varmuudella tunnistettu. Lentoliikennettä häirinneiden uhkausten ja kauppoihin kohdistuneiden kyberhyökkäysten välillä ei myöskään ole osoitettu yhteyttä.
Hyökkäykset kuitenkin osoittavat, että sabotaasin kohteeksi voi joutua mikä tahansa tavallisen arjen toiminto.
EU-komission ja Naton mukaan hybridivaikuttamisen tarkoitus on aiheuttaa aineellista vahinkoa, levittää epävarmuutta, kuormittaa viranomaisia ja horjuttaa kansalaisten luottamusta yhteiskunnan toimintakykyyn.
Lentoliikenteessä turvallisuus on tärkeintä ja ruokakaupat toimivat tietojärjestelmien varassa. Ne kumpikin ovat riippuvaisia ihmisten luottamuksesta.
Euroopan eri maissa on herännyt epäily, että taustalla on koordinoitua hybridivaikuttamista. Venäjän mahdollinen osuus on noussut esiin, koska tällaiset operaatiot sopivat sen aiemmin käyttämään hybridivaikuttamisen keinovalikoimaan.
Saksa epäilee Venäjää myös drooni-iskusta Leipzigin lentokentälle viime kesänä.
Esimerkiksi Irish Examiner -lehden mukaan irlantilaiset turvallisuusviranomaiset pitävät ”uskottavana”, että taustalla on Venäjä.
EU:n ulkosuhdehallinnon mukaan Venäjän hybriditoiminnan tavoitteena on horjuttaa eurooppalaisia yhteiskuntia ja heikentää niiden tukea Ukrainalle. Toiminnalle on tyypillistä, että se ei ole varsinaista sodankäyntiä ja tekijää on vaikea osoittaa.
Italialainen uutistoimisto ANSA ja ranskalainen AFP julkaisivat torstaina Rooman ja Sofian lentokenttien saamat uhkaussähköpostit, joiden lähettäjät kertoivat olevansa vastuussa uhkauksista. Viestin lähettäjäksi oli kirjoitettu ”Miesten valtion taistelijat”.
Le Monde -sanomalehti yhdistää nimen venäläiseen ”Miesten valtio” -järjestöön, joka kuuluu maailmanlaajuiseen maskulinismin liikkeeseen.
Tämä naisvihamielinen, väkivaltainen ja äärioikeistoa lähellä oleva liike tukee Venäjän hyökkäyssotaa. Viesteissä uhattiin lentokoneiden räjäyttämisellä ja kerrottiin kohteena olevan ”Euroopan feministisen järjestelmän”.
Jos kyse on valtiollisesta operaatiosta, sillä voi olla monia tavoitteita. Perättömillä uhkauksilla voidaan testata viranomaisten reagointikykyä, kuormittaa turvallisuusjärjestelmiä ja osoittaa, että näin lentoliikenne saadaan näppärästi sekaisin useassa maassa yhtä aikaa.
Samalla tekijä voi kerätä tietoa siitä, miten nopeasti eri maiden viranomaiset toimivat ja miten lentoasemat käsittelevät uhkatilanteita.
Hybridivaikuttamisesta tekee vaikeasti torjuttavaa juuri se, että tekijä voi pysyä piilossa, vaikka seuraukset näkyvät selvästi eri puolilla.
Epävarmuus ei ole vain iskujen seuraus, vaan se on myös niiden tärkein ase. Yhteiskunnassa voidaan aiheuttaa kaaosta ilman räjähteitä, aseita tai edes rikollisen fyysistä läsnäoloa.
Source: Yle · Anna Karismo
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira