Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kokoomuksen kannatus Ylen kyselyiden historiassa on ollut vain kaksi kertaa huonompi kuin nyt. Molemmat kerrat osuivat aikaan ennen vuoden 1995 eduskuntavaaleja ja SDP:n suurvoittoa. Ylen kuukausittaiset kyselyt alkoivat vuonna 1994.
Kokoomuksen kannatus on siis nyt historiallisen heikko, 15,4 prosenttia.
Kokoomuksen kannalta huono uutinen on myös se, että edellisessä kyselyssä putoaminen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi perussuomalaisten taakse ei ollut tilastopoikkeama, virhemarginaaleista johtuva sattumus.
Kokoomuksen kannatus laski edelleen. Itse asiassa laskeva suunta on jatkunut vuoden 2022 kesän oppositioajoista alkaen, lukuun ottamatta muutamia pomppuja ylöspäin.
Edellisen kerran kokoomus sukelsi alle kuudentoista prosentin vuosina 2019 ja 2020, ennen vaalitappiota SDP:lle ja perussuomalaisille sekä vähän sen jälkeen.
Kyselyjaksoon osui kokoomuksen kannalta huonoja uutisia.
Puolueen imago arvioitiin suurista ja keskisuurista puolueista huonoimmaksi Verianin Puoluebarometrissa, ensimmäistä kertaa ainakin kuuteentoista vuoteen. Yrittäjien parissa kokoomuksen suosio laskee ja perussuomalaisten nousee.
Tätä menoa alkaa Petteri Orpon lähtölaskenta kokoomuksen puheenjohtajana. Orpolla on vajaa puoli vuotta aikaa kääntää kokoomuksen suunta. Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun puolivälissä.
Jos kokoomus ei voita vaaleja, puheenjohtaja todennäköisesti vaihtuu.
Jos kokoomus jää toiseksi suurimmaksi hallituspuolueeksi, Petteri Orpolle olisi tarjolla eduskunnan puhemiehen tehtävä. Jos kokoomus jää oppositioon, rata on auki puheenjohtajan haastajille.
Kokoomus vuotaa yhä perussuomalaisiin
Riikka Purran (ps.) valtiovarainministerin pestin ansiosta perussuomalaiset on onnistunut vahvistamaan puolueesta mielikuvaa tiukkana valtion kirstunvartijana.
Kokoomus esitteli ensi vaalikauden sopeutusohjelmaansa ja toivoi, että eläkesäästöistä keskusteltaisiin työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa yhdessä.
Hieman myöhemmin perussuomalaiset paalutti yli 2 000 euron eläkkeisiin korotuksia leikkaavan indeksijarrun. Listalla oli myös ympäristöministeriön ja Opetushallituksen lakkautus.
Syntyi mielikuva, että perussuomalaiset on valmis tarvittaessa koviin päätöksiin. Puolue pyyhkäisi yleispolitiikassa ja talouspolitiikassa viimeistään nyt kokoomuksesta oikealta ohitse.
Kyselyn tausta-aineiston perusteella kokoomuksen kannatusta siirtyy edelleen perussuomalaisiin.
Samalla perussuomalaisten rummutus tiukasta maahanmuuttopolitiikasta sekä Wille Rydmanin (ps.) leikkaukset järjestöiltä ja puheet ”entisten poliitikkojen kovapalkkaisista suojatyöpaikoista” puhuttelevat puolueen peruskannattajakuntaa.
Bensasota ei heilauttanut kannatuslukemia
Kiistely syypäistä arjen kustannusten nousuun ei näytä ainakaan vielä heikentäneen perussuomalaisten suosiota. Toisaalta bensan hinnan taivastelu ei ole myöskään nostanut keskustan kannatusta.
SDP:n kannatus on yhä muita puolueita selvästi suurempaa. Todennäköisesti seuraavina kuukausina kannatuserot pienenevät. Yleensä niin tapahtuu ennen vaaleja.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus on vielä kaukana niiden vaalituloksesta 2023. Tuolloin kukin kärkikolmikosta sai kannatusta kahdenkymmenen prosentin molemmin puolin.
Kyselyn taustamuuttujien perusteella aiempia kokoomuksen kannattajia on jäänyt niin sanotusti katsomoon miettimään, mitä puoluetta kannattaa. Puolueella on siis yhä kannatuksen nostomahdollisuuksia.
Sama pätee perussuomalaisiin ja keskustaan.
Vasemmistoliitto houkuttelee leikkausten ja oikeistolaisuuden vastavoimana
Jos katsoo SDP:n ja vasemmistoliiton kannatusta, näyttää siltä, että politiikan heiluri on heilahtamassa oikealta vasemmalle.
Vasemmistoliitto on Ylen ja Taloustutkimuksen mittaushistoriassa ensimmäistä kertaa keskustaa suurempi. Seuraava kuukausi näyttää, onko kyse tilastopoikkeamasta.
Vasemmistoliiton edeltäjä, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto eli SKDL oli viimeksi valtakunnallisessa kannatuksessa keskustaa suurempi vuoden 1979 eduskuntavaaleissa. SKDL sai kuitenkin yhden kansanedustajan vähemmän kuin keskusta.
Silloin elettiin vielä YYA-Suomen aikaa, jolloin sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta linjasi suhteita silloiseen Neuvostoliittoon.
Vasemmistoliiton kannatusta vahvistaa puolueen asemoituminen vastavoimaksi sosiaaliturvan leikkauksille ja oikeistolaisuudelle. Politiikan polarisaatio eli kahtiajakautuminen toimii näin.
Vasemmistoliiton viesti puhuttelee pienituloisia ja yhteiskunnan tukia saavia. Puoluetta kannattavat erityisesti nuoret, työttömät, työelämän ulkopuolella olevat ja suurissa kaupungeissa asuvat.
Shokki keskustalle: vasemmistoliitto pyyhkäisi ohi
Vertauskuvallisesti keskustan jääminen vasemmistoliiton taakse on järisyttävä muutos.
Aiempi kyselyjen neljäs sija oikeutti vielä haaveiluun kuulumisesta suurten puolueiden kastiin. Putoaminen viidenneksi alleviivaa putoamista keskisuurten puolueiden joukkoon.
Politiikan keskikentällä on tällä hetkellä vaikea menestyä. Keskustan kannatus kertoo sen.
Keskustan ahdinkoa lisää se, että väki vähenee eniten niistä maakunnista, joissa keskusta on vielä voimissaan. Äänestäjät muuttavat etelään ja unohtavat keskustan äänestämisen.
Keskustaan on tarttunut vanhan Maalaisliiton hajua. Puolue vaihtoi nimensä 1965 ja toisen kerran 1988.
Syksyn aikana puheet aluepolitiikasta ja maatalouden ahdingosta ovat mannaa ydinkannattajille, mutta eivät puhuttele etelän suurissa vaalipiireissä. Niissä keskusta ei pärjää.
Maatalous on elinkeinona tärkeä jo huoltovarmuuden vuoksi. Alkutuotannon piirissä on kuitenkin nykyisin niin vähän ihmisiä, ettei se riitä vaaleissa kärkisijoille. Jostain syystä keskustan puhe palveluiden säilyttämisestä muuallakin kuin keskustaajamissa ei puhuttele.
Vihreät, kevytversio vasemmistoliitosta?
Vihreiden kannatus on Ylen ja Taloustutkimuksen mittaushistorian keskiarvon alapuolella. Vihreät ei ole koskaan ollut yhtä pitkää jaksoa vasemmistoliittoa vähemmän suosittu kuin nyt.
Ympäristön tilasta ja ilmastonmuutoksesta puhutaan politiikassa vähemmän kuin ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja. Se näkyy vihreiden kannatuksessa. Talousvaikeudet ja Ukrainan sota ovat vieneet ilmatilan politiikassa.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on pitänyt esillä erityisesti sosiaalipolitiikkaa sekä lasten hyvinvointia.
Politiikan kahtiajakautumisen vuoksi vasemmisto–oikeisto-jako on tullut aiempaa tärkeämmäksi. Vihreiden paikka tässä jaossa jää epäselväksi, vaikka puolueen kannattajat mieltävät itsensä vasemmistolaisemmiksi kuin SDP:n tukijat.
Kansalaiset todennäköisesti mieltävät vihreät ja vasemmistoliiton samankaltaisiksi puolueiksi.
Jos tarjolla on vasemmistoon sitoutunut pienituloisten puolustaja ja velkajarruun sitoutumaton leikkausten arvostelija eli vasemmistoliitto, miksi valita kevytversio vihreät, joka on kuitannut velkajarrun tavoitteekseen?
Source: Yle · Ari Hakahuhta
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira