Analyysi: Miksi taloustieteilijät tunkevat nenäänsä koulumaailmaan? Tästä on kyse kiistassa kansallisista kokeista

Suomesta on tullut koulutuksen entinen mallimaa.

Oppimistulokset ovat romahtaneet Suomessa jyrkemmin kuin missään muussa Pisa-mittauksen maassa ja lasten väliset oppimiserot ovat kasvaneet suuriksi.

Tätä taustaa vastaan eduskunnan tarkastusvaliokunta ehdottaa Suomeen kokeiltavaksi koko ikäluokan kattavia kansallisia kokeita. Sellaiset tehtäisiin esimerkiksi kolmannella, kuudennella ja yhdeksännellä luokalla.

Ehdotus perustuu valiokunnan tilaamaan tutkimukseen, jonka ovat laatineet taloustieteilijät.

Monien kasvatustieteilijöiden parissa ehdotus on otettu vastaan erittäin kriittisesti.

Eilen joukko kasvatustieteilijöitä luovutti eduskunnalle vetoomuksen, jossa yli 800 kasvatustieteilijää ja opettajaa kehottaa, että eduskunta äänestää tänään tarkastusvaliokunnan mietintöä vastaan.

Miksi kokeista on muodostunut niin jyrkkä kiista?

Miksi taloustieteilijät sekaantuvat koulutukseen?

Koulutuspolitiikasta on totuttu kuulemaan näkemyksiä ja suosituksia ennen kaikkea kasvatustieteilijöitä. Nyt ehdotuksia koulutuspolitiikan kehittämisestä tuleekin niin sanotuilta koulutuksen taloustieteilijöiltä.

Osa kasvatustieteilijöistä katsoo, että taloustieteilijät tunkevat vieraalle tontille, ja että kasvatustieteilijöiden näkemykset jäävät paitsioon.

Mistä on kyse?

Törmäyskurssia selittää luultavasti ainakin se, että aloilla on Suomessa laajasti erilaiset tutkimusperinteet.

Kasvatustieteessä hallitsevampi on niin sanottu laadullinen tutkimus. Se nojaa esimerkiksi opettajien tai oppilaiden laajoihin haastatteluihin, joilla pyritään saamaan tietoa osapuolten kokemuksista vaikkapa opetussuunnitelmista tai koulukiusaamisesta.

Taloustieteessä taas painotetaan mittaamista sekä rekisteri- ja tilastoaineistoja, joiden avulla pyritään selvittämään syitä ja seurauksia: miten yritystuet esimerkiksi vaikuttavat innovaatioiden määrään tai tulovero työntekoon.

Viime vuosikymmeninä taloustieteilijät ovat ryhtyneet menetelmineen myös esimerkiksi varhaiskasvatuksen, kriminologian ja terveydenhuoltojärjestelmän tutkijoiksi – eli aloille, joilla ei ole juuri mitään tekemistä esimerkiksi markkinoiden tai vaikkapa inflaation kanssa.

Tämä on taustalla myös kansallisia kokeita koskevassa kiistassa. Taloustieteilijät ovat tuomassa syy–seurausmenetelmiään koulutuspolitiikkaan.

Nyt mittauksia kouluun tarjoavien taloustieteilijöiden ehdotukset törmäävät opettajien autonomiaa painottavaan perinteeseen.

Puolesta ja vastaan

Kansallisten kokeiden puolustajat sanovat, että ne toisivat tietoa oppimistuloksista kaikista ryhmistä, kaikilta alueilta ja vuodesta toiseen läpi oppimispolun.

Heidän pääargumenttinsa on, että tällaiset tiedot ovat edellytyksenä sille, että voidaan arvioida uskottavasti, miten tulevat koulu-uudistukset vaikuttavat esimerkiksi oppimiseen ja oppimiseroihin. He eivät väitä, että kokeet itsessään edistäisivät oppimista.

Kansallisten kokeiden kriitikot taas tuovat esiin kokeisiin liittyvät uhkakuvat.

Tällaisten kokeiden käyttöönotto voisi heidän mukaansa ensinnäkin kaventaa opetusta niin, että se keskittyy lähinnä kokeissa mitattaviin sisältöihin. Kokeiden tuloksia taas voidaan käyttää koulujen vertailuun, mikä mahdollistaa niin sanotun ”koulushoppailun”. Oppilaille tällaiset kokeet taas toisivat lisää stressiä.

Tarkastusvaliokunnan mietinnön mukaan kokeiden ”ei-toivotut vaikutukset riippuvat ratkaisevasti siitä, miten arviointijärjestelmä suunnitellaan, millainen rooli kokeille annetaan oppilaiden arvioinnissa tai koulutusvalinnoissa ja miten tulosten käyttöä ja julkisuutta säädellään”.

Paitsi hyötyihin ja haittoihin, keskustelu on kääntynyt paikoin myös siihen, että kokeiden ehdottajia ovat ennen kaikkea taloustieteilijät.

Pisa-järjestäjä: Suomi tarvitsee tietoa syistä ja seurauksista

Oppilaiden hyväksi tehtävä koulutuspolitiikka ansaitsee parasta mahdollista tietoa riippumatta siitä, minkä tieteenalan edustajat sitä tuottavat.

Se, millainen tieto on arvokkainta, riippuu tilanteesta.

Jos tavoitteena on selvittää vaikkapa kokemuksia koulukiusaamisesta, paras tieto saadaan laadullisilla menetelmillä eli esimerkiksi haastatteluilla.

Jos tavoite taas on selvittää koulutuspolitiikan valintojen vaikutuksia, luotettavin tieto saadaan syitä ja seurauksia osoittavilla tilastotieteellisillä menetelmillä ja rekisteriaineistoilla.

Jälkimmäisen puolesta ovat puhuneet viime aikojen keskustelussa eniten taloustieteilijät.

Suomessa on kuitenkin paljon myös kasvatustieteilijöitä, jotka tekevät täysin vastaavaa tutkimusta. Ulkomailla etenkin huippuyliopistojen kasvatustieteellisissä tiedekunnissa koulutuspolitiikan syitä ja seurauksia koskeva tutkimus on peruskauraa.

Suomessa tällaisesta tutkimuksesta on paha puute, sanoo Pisa-kokeita järjestävä teollisuusmaiden järjestö OECD.

”Syy–seuraustiedon tuottaminen tukisi poliittista päätöksentekoa merkittävästi. Suomessa koulutuksen arvioinnissa on tuotettava enemmän [syitä ja seurauksia koskevaa] kausaalinäyttöä, jotta politiikkatoimet ovat vaikuttavia”, OECD kirjoittaa parin vuoden takaisessa raportissaan.

Sillä, minkä tutkimusalan ehdotuksilla tätä tilannetta parannettaisiin, on tuskin oppimistulosten ja lasten edun kannalta mitään merkitystä.