Hallitus kertoi vihdoin torstaina, miten se aikoo torjua luontokatoa ja parantaa Suomen luonnon tilaa tulevina vuosina.
Suunnitelma on vastaus EU:n ennallistamisasetukseen, joka vaatii kaikkia jäsenmaita ryhtymään toimiin.
Ympäristöjärjestöt ja -tutkijat luonnehtivat Orpon (kok.) hallituksen suunnitelmaa tuoreeltaan muun muassa pöyristyttäväksi, lainvastaiseksi ja huonoksi.
Luonnolle, josta koko asetuksessa on kyse, ei nimittäin luvattu sanottavasti uutta.
Ennallistamisasetus on ollut Suomelle vaikea pala alusta saakka. Suomi yritti kaataa sen vain hetkeä ennen asetuksen hyväksymistä kesällä 2024.
Nyt kun Suomen on pitänyt kertoa, miten se aikoo toteuttaa asetusta käytännössä, asiasta on väännetty kättä kotimaan politiikassa.
Ennallistamisasetuksen tavoite on yksinkertainen: parantaa luonnon tilaa ja torjua vauhdilla etenevää luontokatoa.
Käytännössä se edellyttää, että huonossa jamassa olevia metsiä, soita ja muita luontotyyppejä palautetaan lähemmäksi luonnontilaa ja että hyvin pärjäävien alueiden tulevaisuutta turvataan.
Asetus ohjaa käytännössä EU:n ympäristöpolitiikkaa seuraavat vuosikymmenet.
Tärkein velvoite vesitettiin
Varmasti isoin pettymys järjestöille ja tutkijoille oli, ettei suojelualueiden ulkopuolelle määrätty mitään uutta pakollista.
Se on tutkijoiden mukaan sekä asetuksen henkeä että kirjainta vastaan.
Asetus nimittäin velvoittaa selvästi, että huolta olisi pidettävä ainakin siitä, että hyvinvoivilla luontoalueilla menisi hyvin jatkossakin. Linjaus koskee EU-tasolla erityisen tärkeiksi nimettyjä luontotyyppejä, kuten erilaisia metsiä, soita ja rantoja.
Periaate tunnetaan nimellä heikentämättömyysvelvoite, ja sen voi sanoa olevan koko asetuksen tärkein kohta.
Nyt hallitus päätti, että tuo velvoite koskeekin vain Natura-alueita – siis jo ennestään suojeltuja maita.
Velvoite ei olisi tarkoittanut, että kymmenesosa Suomesta olisi julistettu suojelualueeksi.
Se olisi voinut kuitenkin patistaa ainakin käytäntöön, jossa luonnolle aiheutettuja haittoja pitää hyvittää sille hyödyllisillä teoilla.
Lisää luonnonmetsää ei tavoitellakaan
Etukäteen tiedettiin, että Suomelle vaikein pala koko ennallistamisasetuksessa ovat metsät.
Metsätalouden eli käytännössä hakkuiden rajoittaminen on poliittisesti tulenarka ehdotus, ja väännön keskipisteeseen joutuivat boreaaliset eli pohjoisen havumetsävyöhykkeen luonnonmetsät.
Maa- ja metsätalousministeriö halusi jo aiemmin kiristää niiden määritelmää niin, että ennallistamisen piiriin päätyisi paljon vähemmän metsää kuin alkuperäisten laskelmien mukaan.
Kiista metsien määritelmästä tulehdutti suunnitelman työstämistä, ja lopulta metsistä päätettiin suljettujen ovien takana.
Kun siis muu ennallistamissuunnitelma lähti kansalaisten, järjestöjen ja muiden tahojen kommentoitavaksi lausuntokierrokselle, mukana ei ollut metsien osuutta lainkaan.
Ratkaisu on poikkeuksellinen, ja sitä on epäilty jopa lainvastaiseksi.
Metsien määritelmästä ei kuitenkaan päästy sopuun edes katseilta piilossa, ja hallitus perustaa sitä varten vielä työryhmän.
Nyt hallitus näyttää kokeilevan toista tietä varmistaakseen, että metsää päädy ennallistamisen piiriin.
Nyt hallitus näyttää kokeilevan toista tietä varmistaakseen, että metsää ei päädy ennallistamisen piiriin enempää kuin se haluaisi.
Ekologisin perustein on laskettu, että Suomessa olisi hyvä olla noin 37 000 neliökilometriä tällaista metsää. Tavoitteeseen voisi olla vaikea yltää, mutta hallitus päätti olla edes yrittämättä.
Se laski tavoitteen 14 700 neliökilometriin. Sen verran näitä metsiä laskettiin olevan noin 30 vuotta sitten, kun Suomi liittyi unioniin. Se ei kuitenkaan ole tutkijoiden mukaan ennallistamisasetuksen tarkoittama peruste.
Näin suunnitelma kiertää hallituksen ongelman, sillä luonnonmetsäksi tulevaisuudessa kelpaavaa metsää ei tarvitsekaan etsiä kuin piskuiset 700 neliökilometriä.
Ne hallitus laskee saavansa, jälleen, jo ennestään suojelluilta mailta.
Myös MTK kaipaa konkretiaa
Tutkijoiden mukaan suunnitelmassa oli myös hyviä uutisia muun muassa virtavesille ja seurannalle. Kokonaisuutena suunnitelma on heistä kuitenkin pettymys.
Vaihtoehtona olisi ollut myös edistää periaatetta, jonka mukaan ongelmien aiheuttaja on se, joka maksaa. Tässä suunnitelmassa tämä näkökulma ei juuri näy.
Suunnitelmasta vaikuttaa myös puuttuvan konkretiaa. Siinä kyllä esimerkiksi ”selvitetään” yhtä sun toista, ja ylimalkaan asioita tuetaan, kehitetään ja vahvistetaan. Lukumääriä, tarkkoja tavoitteita ja konkreettisia tekoja niiden saavuttamiseksi luetellaan vähemmän.
Kiinnostavaa onkin, että lopulta suunnitelma näyttää jäävän niin valjuksi, että edes Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ei ole tyytyväinen.
Se arvostelee sitä, että osa kysymyksistä jäi edelleen auki. Etujärjestö pelkää, että kun kaikkia rajoja ei ole vedetty, markkinat voivat alkaa karsastaa varmuuden vuoksi myös sellaisia metsiä, joita ei ole nykyisin suojeltu.
Tiedotustilaisuudessa torstaina ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) teroitti erityisesti valtiontalouden näkökulmaa.
Vähemmälle jäi, ettei luontokato ole ensi sijassa talouden ongelma.
Elinympäristöjen häviäminen, köyhtyminen ja sukupuutot uhkaavat muuttua ketjureaktioksi, jossa sortuvat dominopalikat vaarantavat myös esimerkiksi ruoantuotantoa.
Vähemmälle jäi, ettei luontokato ole ensi sijassa talouden ongelma.
Seuraava hallitus päättää lopullisen sisällön
Hallituksen suunnitelma ennallistamisesta on vasta luonnos. Seuraavaksi se lähtee EU-komission kommentoitavaksi. Komissiolla on puoli vuotta aikaa arvioida sitä.
Nähtäväksi jää, nieleekö komissio Suomen ehdotukset.
Hallitus näyttää joka tapauksessa venkoilevan loppuun asti, ja suunnitelmassa luvataankin, että neuvotteluissa aiotaan vaatia lisää rahaa ja mahdollisimman paljon joustoa EU:lta.
Komissio palauttaa suunnitelman vielä Suomelle, jonka pitää jälleen muotoilla sisältö seuraavan puolen vuoden aikana.
Lopulliseen päätöksen ennallistamisesta tekee seuraava hallitus.
Source: Yle · Kaisa Hietalahti
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira