Minitalot olivat suunnitteilla Akaan Viialaan. Pienimmät niistä olisivat olleet 45 neliötä.
12:10
Akaan Viialaan minitaloaluetta suunnitellut rakennusyhtiö hakeutuu konkurssiin.
Konkurssiasia tuli vireille keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Yrityksen nimi on Tupla-J Rakennus, mutta se käyttää myös nimeä Helmitalo.
Helmitalon nettisivujen mukaan minitaloalueen rakentamisen Akaan Viialan Männikköön oli määrä alkaa viimeistään vuoden 2027 aikana.
Suunnitteilla oli 32 kotia, jotka olisivat olleet kooltaan 45–73 neliötä. Alueen kunnallistekniikka on jo valmis.
Yle ei tavoittanut yrityksen edustajaa kommentoimaan konkurssihakemusta.
Velkaa noin 700 000 euroa, tulot tyrehtyneet
Konkurssihakemuksen mukaan yhtiöllä on velkaa noin 700 000 euroa, kun taas tulossa olevia saatavia on 75 000 euroa.
Yrityksen neljä viimeistä allekirjoitettua talokauppaa on hakemuksen mukaan peruuntunut kahdessa viikossa.
– Työt ja tulovirta ovat yhtiöltä loppuneet, hakemuksessa sanotaan.
Suurimmat velkojat ovat pääasiassa muita rakennusalan yrityksiä.
Yrityksen hallituksen kokouspöytäkirjan mukaan rakenteilla olevia muuttovalmiita kohteita yrityksellä on jäljellä neljä. Maanantaina pidetyn kokouksen pöytäkirja on konkurssihakemuksen liitteenä.
– Jokainen rakenteilla oleva kohde on saatettu nyt tiettyyn rakentamispisteeseen, ja on tehty suunnitelma, miten jokainen asiakas saa kotinsa loppuun saatettua, hakemuksessa sanotaan.
Helmitalo mainostaa nettisivuillaan, että se toteuttaa koteja yli 30 vuoden kokemuksella. Nykyinen yritys on kuitenkin rekisteröity elokuussa 2023.
Yrityksen liikevaihto on ollut vajaat kaksi miljoonaa euroa. Tilikauden tulos jäi miinukselle sekä vuonna 2024 että 2025.
Source: Yle · Antti Palomaa
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira