27-vuotias helsinkiläinen tekee filosofisia videoita, joita katsovat miljoonat

– Kun avaruusoliot saapuvat, he tulevat luulemaan, että autot asuvat täällä ja että autot syövät ihmisiä pysyäkseen liikkeessä.

Näin alkaa Aaron Vartiaisen avaruusolioita, autoja ja ihmisiä käsittelevä englanninkielinen video, jolla on nyt lähes yhdeksän miljoonaa katsomiskertaa Instagramissa.

Videolla ilvestä muistuttavaa hiustyyliä rokkaava Vartiainen istuu asunnossa Helsingissä, elehtii puhuessaan käsillään ja luo intensiivisiä katseita kameraan. Hän tekee samaa kuin muillakin videoillaan: hän ajattelee.

27-vuotiaan Vartiaisen tili on lyhyessä ajassa noussut yli 380 000 seuraajan kautta yhdeksi seuratuimmista suomalaisista Instagram-tileistä. Katsojat ovat kommenttikentissä pähkinöinä.

”The most interesting mind on this app” – kiinnostavin mieli tässä sovelluksessa.

”I want to live inside your brain” – haluan asua aivoissasi, eräs kirjoittaa.

Tyhjyydestä suosioon

Vartiainen julkaisi ensimmäisen nykymuotoisen videonsa vuosi sitten. Siinä hän pohti, miksi kasvit ovat vihreitä.

Videoita edelsi tyhjyys.

– Tuijotin vaan seinää monta kuukautta ja mietin, että mikä se mun tarina on, Vartiainen sanoo.

Vartiainen mietti mitä elämältään oikein halusi.

Taustalla oli arkkitehdin tutkinto ja ammatti sekä kokeiluja suurikokoisten taideteosten parissa.

Asiat eivät tuntuneet merkityksellisiltä. Piti miettiä missä hän menee.

Hän päätti purkaa elämänsä ”semmoisiksi atomeiksi”. Hän halusi katsoa, mitä merkityksellistä jää jäljelle.

– Ei jäänyt mitään. Siitä tuli se seinään tuijottelu, Vartiainen kertoo.

Sitten loksahti.

Vartiainen huomasi, että jotkin asiat palautuivat mieleen yhä uudelleen katkeamattomina virtoina. Tuli olo, että hänen ajatuksissaan, havainnoissaan, on jotain, mitä hän haluaa kertoa ihmisille.

Syntyi ajatus videoista.

Nyt ne vetävät kuin häkä.

Videoiden alla kommenttikentät pursuavat sekä huumoria että kirjoituksia, joissa hänen tapaansa katsoa maailmaa suitsutetaan varauksetta.

Kysyttäessä miltä palaute tuntuu, hiljenee Vartiainen pitkäksi aikaa.

– Toi on siis vaikea kysymys, jota mä olen itsekin miettinyt, Vartiainen toteaa.

Hetken kuluttua Vartiainen sanoo suosiossa olevan myös jotain ”luontevaa”. Hän on aina tiennyt, että hänellä on jokin tarina tai asia, jonka hän haluaa jakaa.

– Mutta se mikä on yllättävää on, että mä oon löytänyt tavan kommunikoida semmoisella taajuudella, jonka ihmiset pystyy ottamaan vastaan, Vartiainen toteaa.

Ajattelu ei ole Vartiaisen mukaan totuuden etsimistä

Vartiaisen videoita voisi kuvailla uteliaiksi ajatusmatkoiksi, joiden keskellä on ihminen. Kuten hänen kanavansa kuvaus kuuluu: channelling curiosity, uteliaisuuden kanavointia.

Yksi video pohtii hämärää ja sitä miksi hämärässä on hyvä saalistaa – ei ole varjoja.

Toinen pohtii kasvoja selviytymisen työkaluna, mutta myös kuinka voimakkaasti erotumme ja määritymme kasvojen perusteella. Mitä merkitsee, että näkökentässämme heiluu läpi elämän oma nenä?

Vartiainen nyrjäyttää perspektiiviä.

– Mua ei kiinnosta se, mikä on totta. Mua kiinnostaa kokemus, Vartiainen sanoo.

Kyse ei ole hänen mukaansa esimerkiksi filosofiasta.

– Mä haluan näyttää, että ajattelun arvo ei ole pelkästään siinä, että sillä voi etsiä totuutta. Ajattelun arvo on siinä, että se on osa sitä kokonaisuutta, jota me kutsutaan kokemukseksi, hän toteaa.

Vastauksessa on kaikuja niin ranskalaisen filosofi Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiasta kuin René Descartesin pohdinnoista.

Kysyttäessä onko Vartiaisella taustaa filosofiasta on vastaus kuitenkin yksiselitteisen ytimekäs.

– Ei, Vartiainen vastaa.

Mutta tylsyys – se on Vartiaisen ase.

Kaikki lähtee tylsyydestä

Vartiainen avasi yhdessä julkaisussaan ajatteluprosessiaan.

Sen ensimmäinen kohta kuuluu ”I’m bored” – olen tylsistynyt.

Seuraavien kohtien mukaan Vartiainen tuijottaa jotain, ihan mitä tahansa, kunnes hän alkaa tuntea jonkin ajatuksen nousevan.

– Tylsyyshän on mekanismi, jonka kautta ihminen pääsee käsiksi omaan sisimpäänsä, Vartiainen sanoo.

Hänen mukaansa ihmisillä on elämissään hirvittävä määrä ”kaikkea hälinää”. Tylsyys ja tyhjä mieli on työkalu tämän hälinän poistamiseen.

– Se on semmoinen sorttausalgoritmi. Kun sulla on oikeasti tylsää ja pystyt päästämään irti ajatuksista, sitä päätyy semmoiseen tilaan, jossa mikään ei dominoi sun tajuntaa, Vartiainen selittää.

Kuulostaa meditoinnilta.

Vartiaisen mukaan tämä sorttausalgoritmi laittaa ihmisen elämänkokemuksen järjestykseen kuin kirjaston. Tästä kirjastosta jokaisen oma kirjastonhoitaja nappaa sitten sen hetkisen olennaisen ajatuksen, johon aivot haluavat palata.

Nämä ajatukset ovat Vartiaiselle ”siemeniä”.

Yhtäkkiä puheelle ei ole tulla loppua.

– Sä kylvät siemenen ja annat sille vettä ja aurinkoa. Ja sit sä odotat. Ja sä odotat. Eikä ole mitään, mitä sä voit tehdä sen eteen, että se kasvi kasvaa, Vartiainen sanoo.

Vartiaista kiinnostaa lopputuloksen ennakoimattomuus. Se, millainen kasvi siemenestä kasvaa, ei ole kontrolloitavissa.

– Sen takia tämä on vastoin monia asioita, mitä me tässä yhteiskunnassa vaalitaan. Mutta tämä on se ainoa tapa, millä sen kasvin, ja taideteoksen, voi lopulta synnyttää, Vartiainen selittää.

Mieleen juolahtaa tuottajavelho Rick Rubinin puheet luovasta prosessista. Toisaalta myös modernin taidemusiikin pioneerin John Cagen pohdinnat tylsien asioiden tarpeellisuudesta.

Cage totesi kuuluisasti, että jos jokin tuntuu tylsältä kahden minuutin jälkeen, tee sitä neljä. Jos edelleen, niin kahdeksan, ja niin edelleen, kunnes huomaa, ettei se jokin ole tylsää lainkaan.

Vartiainen sanoo, ettei hän ajattele olevansa ensimmäinen ihminen, joka näitä asioita on ajatellut.

Samaan hengenvetoon hän jatkaa, ettei hän lue kirjoja siitä miten eletään ja yrittäisi sitten elää ohjeiden mukaan. Päinvastoin.

– Mulla ei ole mitään hajua, mitä teen. Mä nojaan siihen, ettei mulla ole mitään hajua. En halua, että mulla on mitään hajua. En halua lukea mitään kirjaa ”miten tämä asia pitäisi tehdä”. Musta se ei vaan ole kiinnostavaa, Vartiainen ränttää.

Vartiainen haluaa puhua nuorelle itselleen videoilla

Vartiaisen mukaan ihmisenä olemisen hienous on erilaisuudessa.

Asia on askarruttanut häntä jo nuoresta lähtien.

Teininä Vartiainen pelasi Team Fortress 2 -peliä. Pelissä on eri hahmoja, joille valitaan erilaisia ominaisuuksia, aseita, kykyjä, ja niin edespäin.

Vartiaisen mukaan osa pelin kiehtovuutta on hahmojen uniikkius. Häntä kiehtoo minkä takia se on meistä kiehtovaa, että hahmot ovat erilaisia.

– Miksi ylipäänsä on monta ihmistä, eikä vaan yksi iso ihminen? Mehän voitaisiin olla vaan yksi iso ameba, joka vaan kasvaa ja kasvaa ja kasvaa, Vartiainen maalaa.

Vartiainen näkee, että ihmiset on suunniteltu toimimaan yhdessä. Kaikki tuovat pöytään oman yksilöllisen itsensä ja sitä kautta ihminen on selviytynyt tällä planeetalla satoja tuhansia vuosia.

– Kun mä teen noita videoita, niin tavallaan ajattelen sitä nuorempaa versiota itsestäni, joka näkee sen kiehtovuuden noissa hahmoissa, mutta ei itsessään, Vartiainen pohtii.

– Haluaisin sanoa sille, että ihan se sama kiehtovuus mikä niissä pelihahmoissa viehättää, löytyy sinun itsesi sisältä, hän päättää.